Syvälle sydämeen sattuu
”Äiti, en tahdo mennä kouluun. Äiti, saan aina olla yksin. Ei kukaan musta välitä, saan aina yksin leikkiä. Äiti, miks toiset vaan kiusaa?”
Noin lauloi Tommi Läntinen melkein 25 vuotta sitten koulukiusaamisesta. Vaikka biisistä on kulunut jo muutama vuosikymmen, ei aihe ole hävinnyt mihinkään. Kiusaaminen, syrjintä, häirintä, eriarvoisuus. Kaikki ovat inhottavia sanoja ja vielä inhottavampia kun sanat muuttuvat todelliseksi.
Minun on turha yrittää hienosti analysoida miksi ihminen kiusaa tai mitä kaikkea sen taustalla on. Voin silti puhua omista kokemuksistani. Olen kotoisin pieneltä kylältä, jossa kouluyhteisö oli tiivis ja pieni. Vaikka ala-asteajastani on kulunut vuosituhansien verran, jotkut muistot ovat vieläkin osa minua. Ensimmäisellä luokalla sain jo kutsumanimen kalsaripaitapoika, koska minulla oli ”ruma ja vanhan ajan kalsarien värinen paita”. Ehkä mitätön asia, mutta pieni lapsiminä koki sen suurena häpeänä, se ja muut nimitykset olivat suuressa asemassa siinä millainen minä-kuva itselleni tuli.
Olin pitkään työelämässä ennen Jamkiin pääsyä, ja myös sinne kiusaaminen pääsi hiipimään yllättäen. Työyhteisömme oli pitkään ihan niin kuin muutkin yhteisöt, mukava ja rento. Mutta sen jälkeen, kun osastomme siirrettiin toiseen toimipisteeseen, kiusaaminen tuli konkreettiseksi osaksi työarkeani. Alkuun olin todella hämmentynyt, että työpaikkakiusaaminen on edes todellista, eihän aikuiset kiusaa toisiaan! Luulin aina, että kiusaaminen on vain peruskoulujen tahtomatonta sivutuotetta. Aluksi annoin asioiden olla ja toivoin, että se menee ohi, mutta kiusanteko vaan jatkui ja yltyi siihen pisteeseen, että eräänä työpäivänä henkisesti romahdin ennen työvuoroa ja en pystynyt menemään töihin. Se hetki sai minut myös jotenkin kierolla tavalla heräämään siihen, että jos en tee asialle mitään, kiusaaminen jatkuu loputtomiin ja minun jälkeen jostain toisesta tehdään uhri.
Siitä alkoi yli vuoden prosessi, jossa ensin asiaa käytiin läpi johdon kanssa, sitten mukaan lähti työsuojelu, mutta sekään ei pystynyt kunnolla asiaan puuttumaan. Minulla oli koko ajan asian suhteen todella absurdi olo, kun asiat eivät edenneet parempaan suuntaan, vaikka asian ympärille tuli aina vaan isompi joukko ihmisiä korjaamaan tilannetta. Lopulta työterveyden tultua mukaan, asiat alkoivat vihdoin paranemaan. Tämä kokemus sai minut tajuamaan, että meitä kiusattuja on paljon ja vaikeneminen ja asioiden pitäminen sisällään voi pahimmillaan johtaa todella ikäviin asioihin. Onneksi minun tapauksessani sain lopulta riittävästi uskallusta ja voimaa sanoa ääneen, että tämä ei ole oikein.
Jamkiin päästyäni olin iloisesti hämmästynyt siitä, kuinka avoimesta kaikki otettiin vastaan ja kaikkia kohdeltiin tasavertaisesti ja kaikkein tärkeintä, ketään ei syrjitty tai kiusattu. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että kiusaamista tai syrjintää ei olisi ollut. Se vaan oli piilossa pinnan alla. Mitä pitempään opiskeluni on edennyt ja olen pyörinyt kouluympäristössä, on kaikki ikävä nostanut rumaa päätänsä ja olen alkanut huomaamaan, että kaikki ei olekaan niin täydellistä.
Stereotyyppinen leimaaminen tiettyyn ennakkokäsitykseen on valitettava normi. Enemmän kuin usein meidät insinööri-opiskelijat kuvitellaan joukoksi joka kuluttaa alkoholia enemmän kuin muut koulutusalat yhteensä. IT-opiskelijat ovat kellarissa asuvia introvertteja. Sote-puolella opiskelijat ovat kaikki naishoitsuja. Inssiala on miesten hommaa.
Ennakkoluulot muovaavat helposti ajatusmaailmaamme ja emme välttämättä edes ymmärrä miten se vaikuttaa muihin. Nimityksillä voi olla suuri vaikutus yksilöön ja yksilön identiteettiin. Valitettavan usein yksilö unohtuu joukosta vaan asioita katsotaan laajasta näkökulmasta ja sen seurauksena ihminen voi syrjäytyä ryhmästä.
Syrjäytyminen on vakava ja todellinen uhka meillä amk-maailmassa. Sitä torjumaan meillä on suurena tukena tutorit ensimmäisen vuoden opiskelijoille ja uutena apuna mentorit myöhemmän vuoden opiskelijoille. Tukena on myös eri koulun henkilöstön ihmiset, mutta tärkein tuki ja apu löytyy meistä opiskelijoista itsestä.
Olkaa rohkeasti oma itsenne ja antakaa toisille arvo olla myös oma itsensä. Huomioikaa muut ja puuttukaa rohkeasti väärinkäytöksiin jos huomaatte niitä. Jos koette itse väärinkäytöksiä, olkaa myös rohkeita, vahvoja ja sanokaa: ”ei, tämä ei saa jatkua!”. Sanoilla ja teoilla saattaa olla suuri vaikutus toisen elämään ja toisen läppä voi olla toiselle herkkä ja vakava asia. Muutos lähtee kaikista meistä itsestämme.
Juho Niemelä | Vertaistutorvastaava