Kun maailma kaatui niskaan
Sydän lyö tuhatta ja sataa, hiki puskee pintaan, kyyneleet alkavat valua ja henkesi salpaantuu. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle, ja haluat vain pakoon maailmaa omaan sänkyysi peiton alle. Olet väsynyt ja ärtynyt, etkä saa asioita enää hoidettua. Deadlinet puskevat päälle, mutta lähdet mieluummin juhlimaan, jotta saisit pois ajatuksista mieltäsi painavat asiat edes hetkeksi. Kuulostaako tämä tutulta? Niin se kuulostaa monelle muullekin opiskelijalle, myös minulle. Mielenterveysongelmat ovat valitettavasti jatkuvassa kasvussa opiskelijoiden kesken.
Voinkin kertoa teille oman tarinani asiaan liittyen.
Olen aina ollut suorittaja. Olen halunnut olla paras, tehdä paljon eri asioita ja täyttää päiväni kaikenlaisilla aktiviteeteilla. Olen ollut ala-asteikäisestä asti aktiivinen koulussa. Lukiossa painoin pitkiä päiviä, jotta saisin mahdollisimman paljon kursseja suoritettua mahdollisimman lyhyessä ajassa. Tämän lisäksi minulla oli paljon harrastuksia, ja halusin nähdä kavereita useamman kerran viikossa. Kun tuota menoa painoin useamman kuukauden, aloin väsyä. En jaksanut enää aamulla herätä tunnille. Iltapäivisin menin suoraan kotiin, koska olin niin uupunut. Kaverit ja harrastuksetkin saivat jäädä suurimmilta osin. En tehnyt muuta kuin nukkunut. Lopuksi aloin myös lintsaamaan tunneilta. Kesäloman alkaessa olin lähes kuukauden kipeänä, ja koko kesä meni palautuessa rankasta keväästä. En tajunnut sitä silloin, mutta ymmärrän nykyään palaneeni silloin loppuun. Näin jälkikäteen on karmivaa ajatella, että 17-vuotiaalla on niin paljon paineita suoriutua, että hän ei yksinkertaisesti enää kykene toimimaan.
Uudet ongelmat alkoivat muuttaessani ensimmäistä kertaa yksin Jyväskylään opiskelemaan. Suuri muutos toi paljon ihania ihmisiä ja mahtavia kokemuksia elämääni, mutta myös sen, minkä kaikki tietävät mutta kukaan ei halua puhua siitä – paniikkihäiriön ja sen myötä masennuksen.
Oireeni alkoivat fyysisellä kivulla ja sen takia lauenneista paniikkikohtauksista. Koulussa saatoin olla iloisena ja nauravaisena, kun yhtäkkiä kohtaus tuli päälle kuin salama taivaalta. Aloin pelätä esimerkiksi koulussa olemista, koska kohtaukset tulivat ainoastaan julkisilla paikoilla. Loppujen lopuksi päiväni menivät kotona sängyssä. Kävin pari kertaa viikossa kaupassa, ja muuta en arkisin tehnytkään. Kärvistelin ongelmieni kanssa yli vuoden, kunnes läheiseni huomasi oireeni ja sanoi, että nyt me lähdemme psykiatrin puheille. Kielsin ensin koko asian – olinhan minä aina ollut se vahva ja elämänjanoinen ihminen. En halunnut hullun leimaa. Pelkäsin, miten perheeni ja ystäväni reagoisivat. Joutuisinko syömään lääkkeitä loppuelämäni? Mitä jos oireeni pahenevat, ja en pysty enää elämään normaalisti? Diagnoosi oli pelottava.
Onneksi löysin koulun kautta ihanan psykologin, kuka auttoi paranemisprosessin aloittamisessa. Paniikkikohtaukseni ovat olleet poissa yli puoli vuotta. Olen saanut elämänhaluni takaisin, jaksan tehdä töitä ja olla sosiaalinen. Opin burnoutini takia sanomaan myös ei asioille, mitä en kykene hoitamaan, ja opin myös aikatauluttamisen jalon taidon. Päiväni ovat edelleen yleensä pitkiä, mutta teen ainoastaan sen verran kuin jaksan. Lisäksi olen löytänyt uudestaan esimerkiksi luonnossa olemisen ja urheilun avun pahaan oloon. Nykyään voin sanoa taas olevani oma vanha itseni, eli iloinen, ulospäinsuuntautunut ja pirteä.
Tarinallani on tarkoitus. Jos sinä, tai joku läheisesi vaikuttaa olevan burnoutin partaalla tai huonossa henkisessä jamassa, niin siihen on aina mahdollista saada apua. Esim. koulullamme on asiantunteva depressiohoitaja, kenen kanssa voi lähteä juttelemaan, ellei koe, että omasta piiristä löytyisi joku juttuseuraksi. Vaikka se saattaa kuulostaa kliseiseltä, kannattaa aina puhua ongelmistaan jollekulle.
Pelkäsin näiden kokemuksien jakamista teille kaikille. Tällä kirjoituksella oli kuitenkin tarkoitus myös näyttää, että mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä, ja niitä voi tulla kenelle vaan, olit sitten sosiaalinen tai itseksesi viihtyvä, töissä käyvä tai työtön, nuori tai vanha. Toivon, että yhä useampi uskaltaisi hoitaa oman mielenterveytensä kuntoon. Tällä tavoin pystyt elämään onnellisemmin.
Muistakaa kuunnella läheisiänne, ja tukekaa heitä! Toiveeni onkin, että mahdollisimman moni mielenterveysongelmien kanssa kamppaileva saisi tästä tekstistä tsemppausta hoitaa oma henkinen terveys kuntoon. Juuri sinä olet tärkeä. ?
Amanda Nygård | Sosiaalipolitiikan vastaava