Mentoreiden ajatuksia alkusyksystä

Erno, Herkko ja Satu haluavat kasvattaa mentoroinnin näkyvyyttä

Hei kaikille lukijoille!

Me JAMKOn nykyiset mentorit aloitimme opiskelun syksyllä 2020. Erno monimuotona sosionomiksi, Herkko tieto- ja viestintätekniikkaa päivämuotona ja Satu monimuotona restonomiksi. Osalle meistä oli alusta asti selvää, että halusimme tutoriksi, osalle se tuli ajatuksiin vasta opintojen edetessä, mutta meille kaikille oli kuitenkin luontaista jatkaa mentoriksi tutoroinnin päätyttyä.

Toisten auttaminen on ollut meille jokaiselle lähellä sydäntä. Koska tutorointi oli sen verran antoisaa, ajattelimme kukin, että mentorointi voisi olla vielä antoisampaa. Halusimme myös kehittää lisää itseämme, esilläolotaitojamme sekä mentoroinnin alettua itse mentorointia. Mentorointi on ollut mielestämme aikaisemmin hieman näkymätöntä. Yksi tavoite, joka meillä on ollut mentor-kautemme aikana, on ollut nostaa mentoroinnin näkyvyyttä. Tässä tavoitteessa olemme mielestämme jo nyt onnistuneet.

Mentoreina olemme päässeet tekemään kaikenlaista. Olemme auttaneet uusia tutoreita lukuvuoden aloituksessa ja orientaatioviikolla, jossa avasimme kaikkia mahdollisia solmuja meidän omien kokemustemme perusteella. Olemme päässeet osallistumaa moniin eri opiskelijatapahtumiin, kuten tursajaisiin, joko auttavina käsinä tai muuten vaan opiskelijahyvinvoinnin edistäjinä. Olemme olleet myös mukana JAMKin hyvinvoinnin toimijoiden (Hype-tiimin) tapaamisissa. Yksilöohjausta on tullut vähemmän mitä odotimme, mutta sitäkin tulee silloin tällöin. Meillä on ollut lisäksi mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutuksiin, joissa kehitämme mentorointitaitojamme.

Yksilöohjausta on ollut tähän mennessä vähemmän, kuin mitä olimme ajatelleet. Mutta uskomme sen määrän vielä nousevan lukuvuoden edetessä. Tätä lukuun ottamatta mentorointi on ollut juuri sellaista, mitä oletimmekin. On ollut mahtavaa olla mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia sekä olla auttavana kätenä muille.
Isoin yllätys tässä oli, kuinka mahtava ja tiivis ryhmä meistä on tullut. Olemme päässeet verkostoitumaan ja tuntemaan opiskelijoita yli koulutusalojen. Ja se on ollut meistä todella mahtavaa. JAMKOn toiminta on ollut mentoroinnin tukemisen osalta mielestämme todella hyvää ja olemme saaneet juuri sen tuen, mitä olemme tarvinneet.

Suosittelemme lämpimästi kaikille tutorointi ja mentorointi toimintaa, joten pistäkääpä hakemuksia menemään.

Terkuin mentorit
Erno, Herkko ja Satu

Selaa kaikkia blogeja

Blogit