Mitä tuli luvattua?

Koulutuslupauskampanjan aikana myös minä tein oman lupaukseni. Lupasin, että tulevana toimintaterapeuttina teen työelämässä aina parhaani auttaakseni asiakkaitani heidän haasteissaan tehokkaasti ja ennen kaikkea laadukkaasti. Tästä aion pitää kiinni, sillä lupaukset on tehty pidettäviksi, vaikka Suomen hallitus näyttääkin huonoa esimerkkiä.

Hallitusohjelmaa katsoessa ja muistellessa kevään aikana tehtyä #koulutuslupaus-urakkaa olo on melko tyhjä. Korkeakouluopiskelijoiden kampanja oli mielestäni todella positiivinen ja me kaikki yhdessä lupauksen antaneiden kansanedustajien kanssa olimme samoilla linjoilla. Koulutuksella Suomi nousee. Jo kampanjan aikana oli tiedossa, että meistä suomalaisista jokainen pääsee osallistumaan näihin talkoisiin. Nyt kuitenkin lapion varteen laitetaan lähinnä lapset ja nuoret.

Viime viikolla julkistetussa hallitusohjelmassa kaavaillaan tulevalle hallituskaudelle 600 miljoonan euron leikkauksia koulutuksesta. Käytännössä leikkaukset koskevat toisen asteen ammatillista koulutusta, yliopistojen rahoitusta ja opintotukea. Hallitusohjelmassa ei siis olla tekemässä leikkauksia ammattikorkeakoulujen rahoitukseen indeksikorotusta lukuunottamatta.

Ehkä eniten opiskelijoita koskettava leikkaus tehdään opintotukeen, jota leikataan tulevien neljän vuoden aikana 90 miljoonaa euroa. Vielä ei ole tarkalleen tiedossa millä tavalla leikkaukset tullaan tekemään, mutta opintotukeen tullaan tekemään rakenteellinen muutos. Tämä voi tarkoittaa sen muuttamista lainapainotteisemmaksi, tukikuukausien rajaamista tai opintorahan vähenemistä. Varmaa on se, että opintotuen indeksisidonnaisuus tullaan poistamaan ja näin ollen ruuan hinnan noustessa opiskelijan eurot takataskussa eivät kasva.

Tuntuu kummalliselta ajatukselta, että opiskelijaa joka on oikeutettu yhteen pienimmistä sosiaalietuuksista, sorretaan näinkin kovalla kädellä. Eipä tule mieleen yhtäkään kaveria ammattikorkeakoulussa, joka venyttäisi opintojaan huvikseen vaan koska opintotuella on niin mukava kitkuttaa köyhyysrajan alapuolella. Se raha riittää hädin tuskin edes vuokranmaksuun. Tähän toki muistetaan aina mainita, että “Nostakaa lainaa, niin mekin nuorena teimme.” Opintotuen muuttaminen esimerkiksi lainapainotteiseksi ei mielestäni nopeuta opintojen etenemistä, sillä yhä useampi opiskelija epäröi oman koulutuksensa rahoittamisessa ja uskon, että enenevässä määrin opintojen ohella pyritään tekemään töitä.

Opiskelijat elävät jatkuvassa muutoksessa peläten työllistyvätkö he opiskelemaansa ammattiin. Koko ajan muuttuvassa maailmassa parhaiten selviävät ne, jotka kykenevät sopeutumaan muutokseen. Käykö Suomen korkeakouluille niin kuin aikanaan dinosauruksille, jotka kuolivat sukupuuttoon? Onko korkeakoulutus katoavaa? Minä uskon, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille tulevien lukukausimaksujen myötä ainakin kylmän pohjolan korkeakoulujen ja koko Suomen kansainvälisyys kärsii ulkomaalaisten opiskelijoiden valitessa olosuhteiden puolesta mielekkäämmän ympäristön.

Mediamylläkkää nyt sivusta seuranneena on vielä pakko tarttua argumenttiin, jonka pitäisi huojentaa opiskelijoiden mieltä: “Eihän tämä tämän päivän opiskelijoiden opintotukeen vaikuta.” Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana olen tyrmistynyt tällaisesta ajattelutavasta. Kaikissa luottamustoimissa, oli kyse valtion toimesta tai opiskelijaliikkeestä, on mietittävä pidemmälle kuin lähitulevaisuuteen. Näiden lyhytnäköisten päätösten valossa opiskelijan ja koulutuksen tulevaisuus näyttää vähintäänkin haasteelliselta.

Niina Lampi, hallituksen puheenjohtaja