Opiskelijan kevään muistilista

Kesä kolkuttaa jo ovella, mutta muutama asia on hyvä hoitaa pois alta, jotta lomalle lähtö ja kesä sujuisi mutkattomasti.

JAMKOn toimisto jää kesätauolle 12.6. klo 12.00. Valmistuvien opiskelijoiden on jätettävä opinnäytetöiden kansitustilaukset viimeistään 4.6., jotta ne ehtivät valmiiksi ennen JAMKOn kesätaukoa. Valmiit, tilatut työt on noudettava JAMKOn toimistolta 12.6. kello 12.00 mennessä tai valittava toimitustavaksi postitus tilauksen yhteydessä. Viimeiset, valmistuneet työt postitetaan 12.6. tilaajille. Lue lisää.

JAMKON jäsenyys lukuvuodeksi 2014 – 2015 ja kevätkaudeksi 2015 on voimassa syyskuun 2015 loppuun asti. Kevätkauden jäseneksi voi vielä liittyä ja noutaa jäsentarran ennen kesätaukoa, jotta saa opiskelija-alennukset kesällä  mm. matkustaessa. Vanhat jäsenet voivat jatkaa jäsenyyttä tulevalle lukukaudelle tai- vuodelle  1.7. alkaen, mutta uuden jäsentarran voi kuitenkin noutaa aikaisintaan 5.8. alkaen JAMKOn toimistolta kesätauon jälkeen. Lue lisää jäsenyydestä.

Tutorit, muistattehan, että vaihto-opiskelijoiden tulee palauttaa Survival Kit JAMKOn toimistolle viimeistään 12.6. kello 12.00 mennessä.

Korkeakoululiikunnan kesäkausi on jaettu alkukesän kauteen (18.5.-12.6.) ja loppukesän kauteen (3.8.-28.8.) Korkeakoululiikunnan tarra on voimassa elokuun loppuun. Jos sinulla ei vielä ole koko vuoden tai kevätkauden tarraa, hanki kesätarra, jonka hinta on 20€, jolla saat käyttöösi kaikki loppukauden liikuntapalvelut. www.korkeakoululiikunta.fi

Ilmoittaudu läsnä- ja poissaolevaksi syyslukukaudelle 2015 ja opintojaksoille ASIO-järjestelmässä 31.5. mennessä. HUOM! Uudet opiskelijat ilmoittautuvat Opintopolku.fi -järjestelmässä syyslukukaudelle viimeistään 15.7.2015 mennessä. Tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta, opiskeluoikeudesta ja ajoituksista tästä.

Muista palauttaa kirjaston kirjat. JAMKin kirjastot ovat suljettu 19.6.-2.8. Katso aukioloajat tästä.

Menossa kesätöihin? Paljon hyviä vinkkejä työsopimuksen tekemisestä ja verokortin hankkimisesta mm. JAMKOn blogissa tai Kesäduunari-infossa.

Jos tulosi ylittivät vuositulorajan vuonna 2014, muista palauttaa liikaa maksetut opintorahat ja asumislisät toukokuun loppuun mennessä. Muutoin opintotuki peritään takaisin korotettuna 15 prosentilla. Tee palautus pankissa viimeistään 29.5. tai Kelan asiointipalvelun kautta 31.5. Lisätietoa.

Huomioitavia päivämääriä:

  • JAMKOn toimisto suljettu kesän 12.6. klo 12.00  – 5.8. klo 10.00.
  • JAMKOn kuntosali avoinna 1.-14.6. auki opiskelijoille ma-pe klo 8-15. (Siivous normaalisti) la-su suljettu. Kuntosali suljettu 15.6.-23.8.

 

JAMKO toivottaa huippua kesää!

Edellinen artikkeli

Viikkokatsaus | Viikko 22

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista