Tutoroinnin moottoritie
Hei! Juuri sinä siellä. Haluatko lähteä kanssani aikamatkalle menneisyyteen? Hyppää mun Deloreanin kyytiin niin mennään! Ennen kuin syötän kohdeajan, täytyy huomautttaa, että aika huolettomasti nouset tuntemattomien partaukkojen autoihin kysymättä ensin kenen kyytiin nouset.
Ehdin tässä esitellä itseni hyvin ennen kuin nopeutemme nousee 88 mailiin. Mä olen Juho Niemelä, tieto- ja viestintäte-tekniikan opiskelija Dynamon kampukselta. Ja kyllä, luit oikein, kyseessä ei ole huomaamatta jäänyt kiroitusvihre, vaan vuonna 2015 Jamkissa aloitti vähän erikoislaatuisempi tieto- ja viesintätekniikan porukka. Toki syy voi löytyä persuuksistamme, mutta tykkään enemmän ajatuksesta, että olemme uniikkeja perhosia. Synnyin herran vuonna nakki ja makkara Petäjävedellä ja vuosien saatossa olen päässyt vaellusmatkallani vasta Jyväskylään. En avaa nuoruuttani sen enempää, koska siitä tulisi tietosanakirjan kokoinen megaeepos yhtä kuivalla sisällöllä.
Taisi olla väärä valinta lähteä Keltinmäkeen hakemaan vauhtia ja vielä ylämäkeen, mutta pääsimme juuri kohdenopeuteen, joten ei muuta ku matkaan!
Saavuimme juuri vuoden 2015 syksyyn ja orientaatioviikon ensimmäiselle päivälle. Ollaan sitten varovaisia, menneisyyden meikäläinen ei saa nähdä mua tai aikajatkumo repeää. Olin melkoisen hermostunut ja jännittynyt kaveri ekalla viikolla ja jännitin koulun alkua ihan simona. Heti viikon alusta asti kaksi ihmistä oli mulle hohtavia huomiomerkkejä ja majakoita muuten tuntemattomassa ympäristössä. Sivullinen saattaisi luulla heitä paikallisen lvi-firman työukoiksi, mutta me opiskelijat tunnetaan heidät tutoreina. Suhtauduin omiin tutoreihini heti alusta asti ylijumalina, opettajiakin fiksumpina ihmisinä joilta löytyi vastaus kysymykseen kuin kysymykseen. Olin jo ensimmäisestä päivästä lähtien saanut kipinän mitä en vielä tiennyt.
Ensimmäisen vuoden syksyn vietin koulussa (ja ehkä enemmänkin koulun ulkopuolella) niin kuin muut keskivertoiset opiskelijat eli bileissä riekkuen ja ilolientä nauttien. Joulukuussa päätin kuitenkin hypätä tuntemattomaan ja pistin hakemuksen vetämään tutoriksi. Samoihin aikoihin tunsin käsivarressani pureman, joka myöhemmin paljastui pahamaineisen järjestökärpäsen puremaksi. Keväällä kaikkien yllätykseksi (myös itseni) pääsin tutoriksi. Puolivälissä tutorointia päätin lähteä kokeilemaan, josko pääsisin JIOn (Jyväskylän insinööriopiskelijat ry) hallitukseen ja kas kummaa, pääsin sinnekin. Ja näin aloitin pestin tutorvastaavana. Purema alkoi tässä vaiheessa olla jo kriittisellä tasolla ja lopulta päädyin tilanteeseen, jossa minua kosiskeltiin sekä JIOn hallitukseen jatkokaudelle ja JAMKOn hallitukseen. Viimeinen kuukausi ennen hallitusvalintoja oli minulle hirveää aikaa, kun en osannut päättää kumpi suunta olisi ollut itselle se oikea. Ainoa selvä päätös kuitenkin oli hakea JAMKOn edustajistoon. Ja taas kerran yllätyksekseni, pääsin edustajistoon ja sain vielä mahtavan määrän ääniä taakseni. Edustajistoaikani kestikin sitten vain 3 tuntia, mutta se oli antoisaa aikaa. Nokkelat ovatkin jo arvanneet, kumman polun valitsin, eli pääsin sisään JAMKOn hallitukseen ja tänä vuonna aloitin vertaistutorvastaavan hommat ja sen takia kutsuinkin sut mukaan mun reissulle.
Siirrytäänpäs vähän lähemmäs nykyisyyttä ja hypätään viime viikon sunnuntaihin. Siellä näyttää meikäläinen koomailevan sohvalla. Olin edellisenä päivänä tullut vertaistutoreiden viimeiseltä koulutusleiriltä Vesalan leirikeskuksesta ja yksi vastuualueeni isoimmista hommista oli takana. Jos kuuntelet tarkkaan, saatat kuulla innostuneen hymähtelyn sohvan pohjalta sillä olin päässyt tutustumaan ja kouluttamaan mahtavan joukon uusia tutoreita.
Jotta sinä kokisit matkan aikana myös vähän draamaa, käydään lopuksi kurkkaamassa vuoden 2018 syksyn orientaatio-viikon jälkeistä aikaa. Saavuimme saman tutun sohvan luo, mutta nyt ei sohvan pohjalta kuulu kuin vaikerrusta ja pään rapinaa. Meikäläisellä on deadline Tursajaisten järjestelyissä parin viikon päästä ja nähtävästi kaikki hommat on yhtä levällään ja sekaisin kuin Alexander Stubbin koulutuslupaukset. Kunpa olisinkin kuunnellut itseäni ja jatkuvasti hokemaani mantraa ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Toivottavasti otat tästä itsellesi kopin ja et joudu samaan tilanteeseen kuin tulevaisuuden Juho.
Mutta nyt mun on jatkettava matkaa, ja sun on palattava omaan aikaasi. Voin jättää sut Dynamon parkkikselle kun koukkaan samalla BK:n kautta ja ajelen sit auringonlaskuun kuunnellen samalla Highway To The Danger Zonea.
Samalla kun ajan dramaattisesti kohti laskeutuvaa aurinkoa, pohdin ääneen tuntoja syviä. Minulta on usein kysytty, miksi olen mukana järjestötoiminnassa ja miksi tuhlaan aikaani tutorointiin. Vastaus siihen on hyvin yksinkertainen, mutta mielestäni todella tärkeä; auttamisen takia. Tunne minkä saa kun on päässyt auttamaan toista, on arvokas ja korvaamaton. Auttamisen tunne ja toiselle tukena olo on ollut minulle tämän homman ydin. Saahan näistä hommista noppia ja meriittejä, mutta ne on toisarvoisia enkä niiden takia edes näihin hommiin lähtenyt. Se Juho joka aloitti koulun, oli arka ja kuoreen sulkeutunut henkilö ja se mikä olen tänään, on kuin uudelleensyntynyt kaveri joka ei enää arkaile ja uskaltaa olla itsensä. Tämä on ollut itselleni oppimisen ja kasvamisen matka joka ei vieläkään ole päättynyt.
Over and out.
Juho Niemelä | Vertaistutorvastaava