Tyttö joka ei halunnut sanoa ei
Uskon, että meitä on monia, mutta kerronpa oman tarinani. Oon Ilona Palonen, JAMKOn sopo eli sosiaalipoliittinen vastaava vuosimallia 2015. Oon kotoisin Helsingistä ja ikää mulla on 25 -vuotta. Opiskelen neljättä vuotta JAMKissa kätilöksi, ja valmistuminen häämöttää onneksi jo lähitulevaisuudessa. Elämässä mulle tärkeintä on perhe ja ystävät sekä hyvänä kakkosena liikunta ja kansantanssi. Luit oikein, kansantanssi.
Sosiaalisen ja yllytyshullun luonteeni vuoksi aktiivitoimijana olo on aina ollut mulle mielekästä ja aktiivisen luonteeni voinkin sanoa perineeni jo äidinmaidosta. Jo yläasteella toimin tukioppilaana, lukiossa tutorina sekä oppilaskunnan puheenjohtajana. Kaiken tämän lisäksi abivuotena hoidin oman vuosikurssini kaikki asiat aina tenttilistoista, abirekkoihin- ja huppareihin. Vaikka kiitosta näistä kaikista rapisikin, muistan myös luvanneeni itselleni, etten enää lähde mukaan mihinkään koulun aktiivitoimintaan tulevaisuudessa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Uusi kaupunki ja uudet kujeet veivät mukanaan, enkä muuten kadu pätkääkään.
Aloitin opintoni JAMKissa keväällä 2012 ja löysin itseni tutorhaastatteluista jo vuoden päästä. Tutorina pääsin mukaan uusiin ympyröihin, jotka johdattelivat mut ensin Jaston hallitukseen, siitä edustajistoon ja viimeisimpänä JAMKOn hallitukseen.
Mutta mitäs hauskaa mä JAMKOssa sitten oikein teen? Sosiaalipoliittisena vastaavana mun tehtävänä on edistää opiskelijoiden edunvalvontaa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lisäksi valvon opiskelijoiden esteettömyyden, tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista näin opiskelijan näkökulmasta. Edellä mainittu termistö saattaa kuulostaa opiskelijan korviin vähän liiankin hienolta mutta se, mitä mä konkreettisesti teen on lähellä opiskelijoita. Teen paljon yhteistyötä meidän koulutuspoliittisen vastaavan Heikin sekä viestintä- ja edunvalvontasihteeri Annan kanssa.Tällä hetkellä on menossa Jupinaviikot, joissa on nähtävillä konkreettisesti meidän kaikkien kädenjälki. Jupinaviikkojen lisäksi osallistun erilaisiin työryhmiin, liittyen aina opiskelijoidenhyvinvoinnista ja Jyväskylän tulevaisuuteen.
Se, etten ole halunnut sanoa ei, on ottanut mutta myös antanut paljon. Oon saanut paljon uusia ystäviä ja kokemuksia, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta. On muistettava, että aina ei ole kivaa eikä aina hymyilytä, mutta niinhän se on kaikessa toiminnassa. Kuitenkin uskon, ettei mikään tunnu niin hyvälle kuin itsensä voittaminen, varsinkaan omalla epämukavuusalueella. Oon oppinu näiden vuosien aikana paljon itsestäni. Oon nykysin paljon järjestelmällisempi, esiintyminen isolle yleisölle on helpompaa ja kielitaitoa on karttunut. Paljon on vielä opittavaa ja uskon tämän JAMKO vuoden opettavan vielä paljon lisää. Toimiminen opiskelija-aktiivina on hauskaa, antoisaa ja voisinpa melkein sanoa, että se on elämäntapa!
Aurinkoisin tanhuterveisin
Ilona